Ajankohtaista

Metallialan työpaikat saivat hakeutumaan Beam-Netille.

Kirjoittanut Kalle Ahokas | 8.4.2022

Beam-Net Oy:hyn on muodostunut sellainen yhteishenki, että ryhmä on ikään kuin yhtä teräsrakentamisen taitavaa perhettä. Kurkista tämän artikkelin avulla muutaman teräsrakentamisen taiturin arkeen. Houkuttelevat metallialan työpaikat vetivät Jussi Heikkilän, Benjamin Mattilan ja Ville Toivosen Beam-Netille, kunkin vuorollaan.

Kuuluisa tiimihenki ei ole jäänyt näiltä Tehtaantien ammattilaisilta huomaamatta. Heikkilä työskentelee projektimyyntipäällikkönä, Mattila on erikoistunut hitsaamiseen ja Toivonen pintakäsittelyyn – toisin sanoen maalaamiseen.

Heikkilä-Mattila-Toivonen-trioa yhdistää sama asia, joka pätee kaikkiin Beam-Netiläisiin: koko poppoo tuntee ylpeyttä omasta työstään, sillä heidän kädenjälkensä näkyy usein maisemassa. Teräsrakennetta hyödyntävä rakennus voi olla jättimäinen monitoimiareena, kauppakeskus tai jokin muu vastaava ”maamerkki”.

Beam-Netillä on Kurikassa monipuoliset omat tilat. Siellä työskentelee asiakkaiden parhaaksi tämän kolmikon lisäksi noin 30-henkinen tiimi projektitoimitusten, teräsrakenteiden ja pintakäsittelyn vaativissa tehtävissä unohtamatta kone- ja laitevalmistuskomponentteja. Metallialan työpaikat ja niihin liittyvä vaativa osaaminen korostuu tekijöiden arjessa.

Beam-Netin laajat tuotanto-, pintakäsittely- ja varastotilat mahdollistavat suurtenkin kappaleiden käsittelyn.

Suunnittelusta lopputoteutukseen

Rakennusinsinööriksi ammattikorkeakoulusta 2016 valmistunut Jussi Heikkilä toimi hetken aikaa vesikattotuotteiden myynnin parissa, kunnes hakeutui projekti-insinööriksi Beam-Netille viitisen vuotta sitten. Tänäkin päivänä hän työskentelee projektimyyntipäällikkönä. Jussi oli yrityksessä heti kuin kotonaan.

– Meitä on täällä suhteellisen tiivis porukka ja olemme hitsautuneet hyvin yhteen riippumatta siitä, mitä kukin tekee. Pienemmän yrityksen etuna on se, että ihmiset tuntee paremmin, kun kaikkien kanssa on tekemisissä, Jussi kertoo.

Työviikon kulku vaihtelee viikon ja meneillään olevien projektien mukaan. Olennaisena osana Jussin arkeen kuuluu tarjouslaskenta. Eri vaiheessa oleva tarjouksia on aina muutama käsittelyssä ja niitä viedään eteenpäin tarpeen ja aikataulujen mukaan.

– Hoidamme myös jo käynnistyneitä projekteja, joita on useampia käynnissä yhtä aikaa. Välillä käydään tapaamassa asiakkaita eri puolella Suomea joko alkavan projektin, startanneen työmaan tai valmistuneen kohteen tiimoilta.

Jussi mainitsee yksittäisistä projekteista Rauman. Tarkemmin ottaen Beam-Net teki viime vuoden marraskuussa historiansa suurimmat kaupat, kun se toimittaa Rauman RMC-telakalle 7500-neliöisen monitoimihallin teräsrungon ja kattopellit asennettuna. Hallin mitat ovat pysäyttäviä: 180 metriä pituutta, 40 metriä leveyttä ja 30 metriä korkeutta. Monitoimihallin rakentamiseksi käytetään 1300 tonnia järeää terästä. 

– Muita mielenkiintoisia ja itselle erityisen tärkeitä kohteita ovat olleet esimerkiksi Vaasan Sähkö Areenan laajennus sekä Seinäjoen uusin sairaalatalo M, Jussi lisää.

Jussi Heikkilä näkee Beam-Netin vahvuuksiksi asiakaspalvelun, sijainnin, joustavuuden, korkean laadun ja omat monipuoliset tuotanto- ja pintakäsittelytilat.

Beam-Netin kotipaikkakunta Kurikka on reilun 20 000 asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla. Jussin mielestä sijainti on keskeinen arvo kokonaisuudessa, sillä logistisesti ajateltuna esimerkiksi suuret kaupungit ovat helposti saavutettavissa.

– Yksi vahvuutemme on kokonaispalvelu, kun asiakkaat saavat meiltä niin sanotusti koko paketin tilauksesta toteutukseen. Esimerkiksi oma tuotantohalli, pintakäsittelytilat ja katettu varasto ovat selkeitä etuja.

– Kyllä meidän joustavuuttamme, laatuamme ja yhteistyökykyämme arvostetaan. Terästiimimme löytää aina asiakkaalle ratkaisun, olipa kyse teräsrunkorakentamisesta tai kone- ja laitevalmistukseen liittyvästä komponentista.

Jussi nauttii työstään merkittävien, suurten ja haastavienkin rakennuskohteiden parissa. Beam-Netissä on hänen mielestään nykyaikainen ja moderni tekemisen meininki. Hän alleviivaa sitäkin, että työssä pääsee näkemään konkreettisesti tulevaisuuden rakennusprojekteja.

– Tämä on potentiaalinen ala ja töitä varmasti riittää, kun uudiskohteiden lisäksi ajattelee koko Suomen rakennuskantaa yleisemmin.

Jussi Heikkilä on pelannut pesäpalloa melkein 20 vuotta ja harrastaa muutenkin urheilua. Hän tunnistaakin itsessään tietynlaisen kilpailuhenkisyyden.

– Sellainen halu oppia uutta, kehittyä ja mennä koko ajan eteenpäin myös työssä, Jussi kuvailee.

”Henkilöstön vaihtuvuus on ollut pientä. Ehkä sekin kertoo jotakin yhteishengestämme”, Jussi Heikkilä pohtii.

Hitsi mikä taituri

Benjamin Mattila kertoo hyväntuulisesti hitsaajana työskentelystä Beam-Netillä. Hänellä on kokemusta hitsaussaumoista yrityksessä melkein 10 vuoden edestä. Benjamin tuli aikoinaan Beam-Netin konepajalle töihin yritykseen räätälöidyn rekrytointikoulutuksen kautta.

– Alun perin kiinnostuin jo yläasteella metallitöistä ja siitä se kipinä hitsaukseen taisi syntyä. Tämä on kyllä mukavaa puuhaa, kun saa käsin rakentaa ja näkee konkreettisesti oman työnsä jäljen, hän pohtii.

Olipa hitsatessa kyse teräsrunkorakentamisesta tai kone- ja laitevalmistuksen komponentista, laadukas lopputuote on aina arviointikriteeri numero yksi. Beam-Netin kiitellyn toiminnan taustalla on myös sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2015 (voit lukea siitä tarkemmin täältä). Hitsauksen laadun osoituksena on ISO 3834 -standardin mukainen sertifikaatti.

Hitsaajan työ on fyysisesti raskasta, sillä niin työasennot kuin työstettävät teräsrakenteetkin vaihtelevat. Ja kuten arvata saattaa, teräs-, laite- ja konekomponentit eivät ole kevyimmästä päästä.

– Toisinaan joutuu tekemään huolellista hitsaussaumaa vaikeammassa asennossa työnjäljestä yhtään tinkimättä.

Työviikot kuluvat projektista riippuen esimerkiksi osavalmistuksessa ja hitsauksen esivalmistelussa: teräsrakenteet kasataan ja silloitetaan (heftaus) – ja aina välissä tarkastellaan teknistä piirustusta/kuvaa, että asiakkaalle päätyvä tuote on toivomusten mukainen. Lopuksi hitsataan.

– Seuraavaksi tekemämme osat, rakenteet ja komponentit siirtyvät pintakäsiteltäviksi. Meillä on täällä reilut 10 henkilöä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tekemisissä hitsauksen kanssa.

Metallialan työpaikat liittyvät myös suuriin mittasuhteisiin. Hitsattavat teräsrakenteet voivat olla massiivisia. Puhutaan helposti kymmenistä metreistä ja tonneista.

Metallialan työpaikat: töitä nyt ja tulevaisuudessa

Benjamininkin työnkuva on kattava, sillä hän tekee paljon muutakin kuin vain ja ainoastaan tarkkaa hitsaussaumaa. Tietty vaihtelevuus projekteissa on Beam-Netillä yksi merkittävistä seikoista, mikä motivoi häntä.

– Meillä on täällä koossa hyvä tiimi ja mukava työyhteisö. Kun työtkin ovat kiinnostavia ja mielenkiintoisia, niin hyvähän siitä tulee. 

– Ja meillä on muutenkin tarjota asiakkaille erinomainen kokonaispalvelu, hän jatkaa positiivista listaa.

Benjamin haluaa herätellä hitsaamiseen myös uusia tekijöitä – nuoria tai alanvaihtajia, sillä hitsauslankojen pariin tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän osaajia. Metalliteollisuudessa on yleisemmin pula ammattitaitoisista spesialisteista. Jos hallitsee hyvin erilaiset hitsaustekniikat ja -menetelmät, niin on jo hyvät eväät huippuammattilaiseksi.

 – Töitä tällä alalla kyllä riittäisi, kun vain tulisi entistä enemmän uusia tekijöitä. Itse hakeuduin aikoinaan alalle ja pääsin suoraan töihin ammattikoulusta. Työ opettaa tekijäänsä tässäkin lajissa, hän muistuttaa.

Benjamin Mattila pysyy vapaa-ajalla pääsääntöisesti pois hitsauspillin ääreltä. Mutta on tiettyjä poikkeuksia.

– Joskus autan läheisiäni pienemmän skaalan kotiprojekteissa.

Benjamin korostaa kehonhuollon ja liikunnan merkitystä fyysisen työn vastapainoksi ja tueksi. Hän harrastaa esimerkiksi juoksemista ja kuntosalilla käyntiä.

Metallialan työpaikat herättivät kiinnostuksen: ”Kunpa pääsisi maalaamaan”

Näin haaveili Ville Toivonen ollessaan aikoinaan kouluaikoina töissä metalliteollisuuden yrityksessä. Nuorukainen aloitti yleisinä apukäsinä, toimi tuotteiden pakkaajana tai lastaajana – ja pääsipä hän hiekkapuhaltamaankin. Vastuuta annettiin hiljalleen sitä mukaa lisää, kun ikää ja kokemusta karttui. Mutta maalaamaan häntä ei päästetty.

– Maalaustyöt kyllä kiinnostivat todella paljon, mutta silloin nuorena siihen työhön ei ollut asiaa, koska se oli kaikista vaativin työ. Aina mitä silti mietin, että kunpa joskus pääsisin maalaamaan, Ville muistelee.

Unelmista tuli totta ja hänestä tuli pintakäsittelyn ammattilainen sekä teollisuusmaalaukseen erikoistunut osaaja, jossa huolellisuus ja laatu ovat tyypillisiä kriteerejä.

– Laatu on ilmeisesti ollut hyvää, kun asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Työ on opettanut ammattilaiseksi, kun on ikänsä tehnyt töitä. Totta kai myös oma kiinnostus alaan ja tekemiseen on vaikuttanut.

Beam-Net Oy:llä Villellä tulee kesällä täyteen jo yhdeksäs työvuosi. Hän kuuluu pintakäsittelytiimiin, joka käsittää peruskokoonpanossaan yleensä kaksi maalaajaa (pintakäsittelijä), pakkaajan, puhaltajan ja esihenkilön.

Tilanne on sikäli hyvin toisenlainen kuin silloin, kun nuoren Toivosen ei annettu vielä maalata. Nykyisin Ville on lukemattomissa teollisuusprojekteissa meritoitunut maalauksen mestari, joka jakaa nykyisin mielellään oppejaan tuleville pintakäsittelijöille.

– Joskus oppilaitoksista on täällä pari-kolmekin harjoittelijaa ja mielellämme me täällä opastamme myös hitsaustaitoja, Ville sanoo.

Ville Toivonen on päässyt unelmiensa ammattiin – ja hänestä tuli teräsrakenteiden pintakäsittelyyn erikoistunut alansa huippu.

Tavanomaista poikkeava väri piristää

Villellä on edelleen yhä se sama tekemisen palo maalaamiseen kuin mitä se oli aivan uran alussa – tai oikeammin jo ennen sitä. Teräsrakentamisen parissa sekä työt että maalaustavat vaihtelevat. Joskus työn alla on esimerkiksi suurikokoisia teräsrakenteita, joista muotoutuu uusi urheiluareena, kauppakeskus tai jotakin muuta. 

– On eri asia pintakäsitellä 30-metristä teräsristikkoa kuin vaikkapa metsätyökoneen runkoa tai alustaa. Välillä pensselöidään myös käsin erityisen vaikeita paikkoja. Työasennotkin vaihtelevat jonkin verran pintakäsiteltävän tuotteen mukaan, joten puikkelehtiminen rakenteiden alla ja välissäkin on tuttua, Ville kertoo.

Yrityksen pintakäsittelytilat ovat tällä hetkellä 3 000 m2, joten niissä on tilaa työskennellä. Ville Toivosen viikoittainen työarki pitää sisällään usein muutakin kuin maalaamista. Välillä huolletaan työvälineitä, puhdistetaan maalauslinjoja sekä valaisimia maalipölystä.

Varsinaiset maalausvälineet, kuten ruiskut ja suuttimet, ovat pysyneet pääpiirteissään samanlaisina. Lukuun ottamatta maaleja, sillä niiden tekninen kehitys on mennyt huimasti eteenpäin. Tämä motivoitunut erikoismaalari on aina erityisen ilahtunut erityisestä yksityiskohdasta. Se on maalin väri.

– On aina mukava piristys, kun pääsee käyttämään muitakin värejä kuin mustaa, harmaata tai valkoista, Ville hymyilee.

Pintakäsittely on erityisen tärkeä työvaihe, sillä tyylikkään ja ammattitaitoiselta näyttävän lopputuloksen lisäksi korkealaatuinen pintakäsittely ehkäisee muun muassa ruostetta.